Roxy Music Kaisafestiin
Pe 5.3. Miki Peltola
Legendaarinen Roxy Music saapuu täydentämään Suomen suven esiintyjäkaartia. Yhtye esiintyy Helsingin Kaisafest 2010 -festivaalilla torstaina 17. kesäkuuta.
Roxy Musicin debyyttialbumi Roxy Music ilmesyi vuonna 1972. Bändi ehti julkaista kahdeksan levyä ennen kuin hajosi vuonna 1983. Lähes parinkymmenen vuoden tauon jälkeen eli vuonna 2001 orkesteri teki kuitenkin menestyksekkään paluun konserttilavoille. Uutta studioalbumia ei ole kuitenkaan vielä kuulunut.
Roxy Music saapuu Suomeen kokoonpanossa Bryan Ferry (laulu ja koskettimet), Phil Manzarena (kitara), Andy MacKay (saksofoni ja oboe) sekä Paul Thompson (rummut). Alkuperäisjäsenistä puuttuu siis vain kosketinsoitinvelho Brian Eno, joka tosin jätti bändin jo 1973.
Roxy Musicin konsertti on osa lähes kaksi viikkoa kestävää Kaisafest 2010 -festivaalia, jonka muita tähtiä ovat mm. Nina Hagen ja Grace Jones. Lisää artisteja ilmoitetaan myöhemmin.
To 17.6 Kaisafest


