Pellavarock pitää välivuoden
Ma 8.3. Henri Turunen
Perinteikäs raskaan musiikin festivaali, Lammin Pellavarock, pitää välivuoden kesällä 2010 ja palaa näillä näkymin festivaalikartalle jälleen ensi vuonna. Viime vuonna yli odotusten onnistuneen ja yleisöennätyksensä tehneen tapahtuman jälkeen päätös vuoden 2010 festivaalin väliin jättämisestä ei ollut toivottu, mutta erinäisistä syistä johtuen joutui Pellavarockin työryhmä tekemään ikävän ratkaisun käytännössä pakon edessä. Samalla kuitenkin tehtiin päätös, että tapahtuma pyrkii palaamaan ohjelmistoon vahvempana kuin koskaan kesällä 2011.
Festivaali haluaa kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitaan ja yleisöään sekä tapahtumassa esiintyneitä artisteja viime vuosista. Kesää 2011 odotellessa Pellavarock suosittelee asiakkailleen tarkastamaan elokuussa järjestettävän hengenheimolaisensa, Oulun Jalometallin.


